Katsaukset

> Trendit

> Hiukset

> Meikit

> Kengät

> Asusteet

Muotinetti > Muotiklubi > Trendikatsaukset > Asusteet

ASUSTEET:
Syksy 2002

Kaulaliinan kanssa tuulta vastaan

Syksyn suosituin asuste on tällä kertaa pitkä ja moninkerroin kiedottava kaulaliina. Kauppaan ei kuitenkaan ole pakko rynnätä trendiasusteen hankkiakseen, vaan taatusti yksilöllinen liina syntyy helposti itse virkaten tai kutoen. Langoiksi kelpaavat loistavasti nurkista löytyvät jämälangat, onhan muoti nyt muutenkin ajan patinomaa.

Laukut ovat puolestaan muuttuneet entistä tilavammiksi ja vetoketjut vahvistavat asemaansa. Minilaukkujen aika on auttamatta ohi, joten kaikki ikuisista tilaongelmista kärsineet voivat vihdoin huoahtaa helpotuksesta.

Malleista suosituin on herttainen pussukka, jota hapsut tai nauhat koristavat. Myös satula- ja leipälaukut sekä niiden yhdistelmät ovat nyt in. Olkahihnat ovat pidempiä ja riittävät jopa kulkemaan vinosti vartalon yli. Väreissä on paljon käytännöllisiä ruskean sävyjä ja mustaa.

Vyöt palaavat oikealle paikalleen vyötärölle, mutta lantiovöitäkin näkee vielä. Yhdistävänä tekijänä vöissä on kuitenkin edelleen koristeellisuus. Lanteille voi nyt sitoa myös pitkän huivin tai tupsupäisen punosnauhan.

Myös miesten pukeutumisesta voi lainailla asusteita. Kravatit ja miesten hatut ovat vain muutamia esimerkkejä. Toista ääripäätä edustaa korujen runsaus, helmet ja caméet ovat edelleen muodissa. Teatraalista ilmettä asuun kuin asuun tuovat sulka ja karvakoristeet.

 

© Muotinetti 2002